Uravalmentajan matkassa – Antti löysi uuden työn!

Uravalmentajan matkassa- Antti työllistyi!

Uravalmentajan matkassa-artikkelisarjassa viime syksynä tietoliikennetekniikan insinööri Antti Suvilehto etsi töitä uravalmentaja Pilvi Nybomin avulla. Sarjaa seuranneille ja Antin kuulumisia kyselleille on nyt hyviä uutisia.

Antti on aloittanut maaliskuussa projektitöiden parissa vesihuoltoalalla. Hän pääsee hyödyntämään aiempaa osaamistaan ja insinöörin koulutustaan monipuolisesti, vaikka toimiala vaihtuikin.

Työpaikka löytyi verkostojen avulla.

– Kerroin työnhaustani eri yhteyksissä, myös lasteni harrastusten parissa. Tyttäreni kaverin isä ottikin sitten yhteyttä muistettuaan tilanteeni ja osaamiseni, Antti kertoo iloisena.

Antti rohkaisee jokaista kertomaan tilanteestaan ja työnhaustaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

– Usein omaa tilannetta aletaan vähätellä eikä rohjeta ottaa yhteyttä esimerkiksi omiin tuttaviin ja ystäviin. Omat verkostot kannattaakin ottaa käyttöön heti työnhaun ollessa ajankohtaista, Antti summaa omia kokemuksiaan.

Anttia valmentanut Pilvi Nybom on onnellinen valmennettavansa puolesta.

– Olen aivan valtavan iloinen Antin puolesta. Tämä tarina on myös hyvä esimerkki siitä, miten iso osa työpaikoista löytyy piilotyömarkkinoilta, Pilvi muistuttaa.

Uravalmentajan matkassa–artikkelisarjan viisi osaa löydät alta.

Osa 1. Uravalmentajan matkassa – tavoitteena työpaikka jouluksi

Antin matka kohti uutta työpaikkaa käynnistyi elokuun alussa, jolloin Pilvi ja Antti tapasivat ensimmäisen kerran. Ensimmäisessä tapaamisessa lähdettiin liikkeelle asiakkaan tilanteen kartoituksesta. Miten ura on tähän saakka mennyt, mikä tilanne on nyt, minkälaisin keinoin on etsinyt töitä, ja miksi työnhaku ei ole tuottanut tulosta.

Osa 2. Uravalmentajan matkassa – osaaminen ja CV kuntoon

Toisessa tapaamisessa fokus oli omien vahvuuksien ja osaamisten tunnistamisessa ja kiteyttämissä. Myös CV:tä työstettiin eteenpäin, ja Antti saikin CV:tä varten useita oivalluksia.

Osa 3. Uravalmentajan matkassa – verkostot apuna työnhaussa

Antilla alkoikin kolmanteen tapaamiseen mennessä olla oman osaamisen ja vahvuuksien tunnistaminen sekä CV niin hyvällä mallilla, että oli aika siirtyä Linkedin-profiilin ja hakemustekstien kimppuun. Antti oli oman profiilinsa kanssa jo hyvällä alulla, ja Pilvin vinkeillä profiilia ja verkostoja lähdettiin rakentamaan entistä aktiivisemmin.

Osa 4. Uravalmentajan matkassa – työnhakusuunnitelma ohjaa jämäkkään työnhakuun

Tämä toiseksi viimeinen, neljäs tapaaminen pyhitettiin lähes kokonaan työnhaun strategiaan ja suunnitelmallisuuteen. Työnhaussa tarvitaan jämäkkää, kurinalaista tekemistä ja kunnon suunnitelmaa.

Osa 5. Uravalmentajan matkassa – työnhaku jatkuu itsenäisesti kohti maalia

Valmennuksen viidennellä ja samalla viimeisellä kerralla marraskuussa simuloitiin ja harjoiteltiin työhaastattelutilanteita, sekä tsekattiin, minkälaisia hakuja Antilla on käynnissä.

Uravalmentajan matkassa-artikkelisarjassa Monsteriin yhteyttä ottanut, työnhakuneuvoja kaivannut tietotekniikan insinööri Antti Suvilehto hyppäsi uravalmentaja Pilvi Nybomin matkaan. Antti ja Pilvi tapasivat prosessin aikana yhteensä viisi kertaa. He kävivät läpi koko työnhaun kaarta CV:stä haastatteluun ja piilotyöpaikoista verkostoihin. Sarjan viisi osaa tarjoavat mahdollisuuden ammentaa tukea omaan työnhakuun tyypillisessä uravalmennusprosessissa läpikäydyistä asioista ja oivalluksista Antin kokemusten kautta.

Alkuperäisen tekstin löydät osoitteesta:

https://www.jobly.fi/artikkelit/tyonhakijoille/uravalmentajan-matkassa-antti-loysi-tyopaikan-verkostojen-avulla

Pilvi Nybom on kansainvälisesti sertifioitu ammattivalmentaja.
© 2014-2024 Incoaching Oy – Y-tunnus: 2604069-2. Kaikki oikeudet pidätetään.