Voisiko yrittäjyys olla se juttu omalla uralla?

yrittäjyys

Monesti uravalmennettavien kanssa tulee puheeksi myös yrittäjyys.

 Voisiko yrittäjyys olla se juttu omalla uralla? Uskallanko lähteä ja mitä se vaatii? Mikä on yel tai alv  tai mitä niistä pitää tietää?

Valmentaja ei saa sotkea omia tunteitaan valmennukseen ja näissä hetkissä se on rehellisesti puhuen minulle välillä vaikeaa.

Itse olin kokopäiväisenä yrittäjänä 5 vuoden ajan. Nyt runsaan vuoden ajan olen ollut takaisin palkkatyössä, johtamassa erään organisaation ura-ja työhyvinvointipalveluita. Toki yhä aktiivisena sivutoimisena yrittäjänä toimien. Päätös palkkatyöhön takaisin siirtymisestä oli vuosien prosessoinnin tulos.

Miksi sitten kommentoiminen näissä yrittäjyyspohdinnoissa on minulle niin vaikeaa? Syykin on yksinkertainen. Yrittäjyys kun ei ole se helpoin laji.

Moni joka pohtii yrittäjyyttä lähtee tälle tielle hyvin tietämättömänä. Ehkä on kuultu jotain tarinoita, sekä hyviä että huonoja.

Yrittäjä arjen todellisuus voi kuitenkin olla jotain aivan muuta kuin oli ajatellut. Yllätyksenä saattaa tulla esimerkiksi jatkuva huoli omasta/yrityksen taloudesta, sosiaaliturvan puute, työyhteisön puute ja se, että yllättäen vastaatkin itse aivan kaikesta.

Yrittäjyys ei ole helppo laji mutta parhaimmillaan se voi kuitenkin olla paras valinta minkä teet. Missä muualla saisi esimerkiksi sellaisen määrän vapautta? Tai mahdollisuuksia toteuttaa itseään? Tai kehittyä ammatillisesti siihen suuntaan kun itse haluat?

Puhumattakaan työpäivistä, jotka saat itse muotoilla juuri sinulle sopiviksi. Houkuttavaa mutta samanaikaisesti ehkä myös pelottavaa.

Neuvojen antaminen on haastavaa mutta yhden neuvon uskallan antaa 110% prosenttisella varmuudella.

Uskalla unelmoida, uskalla kuunnella itseäsi mutta selvitä perinpohjaisesti, mihin kaikkeen olet sitoutumassa.

Voisiko yrittäjyys olla sinun juttusi? Ehkä voisikin. Ja hei, onneksi voit tehdä kuten allekirjoittanut; suuntaa voi aina vaihtaa myöhemmin. On hyvä oivaltaa, että minkään päätöksen ei tarvitse olla lopullinen.

Joskus on vaan aika uudelle, myös omalla uralla.

Kiinnostaako uravalmennus? Ota reippaasti yhteyttä, autan tosi mielelläni!

Pilvi, 040 567 5034 tai pilvi.nybom@incoaching.fi

 

Pilvi Nybom on kansainvälisesti sertifioitu ammattivalmentaja.
© 2014-2024 Incoaching Oy – Y-tunnus: 2604069-2. Kaikki oikeudet pidätetään.