Pystytkö itse muuttamaan omaa kokemustasi työstäsi?
– Kyllä pystyt. Ja niin monella eri tavalla.
Vastaani tuli taas pitkästä aikaa työn tuunaaminen yhtenä ratkaisuna edelliseen. Jossain vaiheessa työn tuunaamisesta taidettiin puhua enemmänkin. Viimeaikoina ainakaan minä en ole nähnyt kovinkaan montaa kirjoitusta aiheesta. Tavallaan harmi, koska tietyllä tapaa työn tuunaaminen on ehkä ajankohtaisempaa kuin koskaan, tämän jatkuvan muutoksen keskellä.
Meidän kaikkien olisi hyvä pysähtyä pohtimaan säännöllisesti: ”Miten minä voin ja onko se mitä teen yhä mielestä ja motivoivaa?” Toivottavasti vastauksesi on kyllä.
Vaikka vastaus olisi kyllä, niin kuitenkin moni samanaikaisesti pohtii, että jotkut asiat voisivat olla ainakin tietyiltä osin toisin. Silti ajatus työnhausta tai työpaikan vaihtamisesta ei tunnu juuri nyt houkuttelevalta. Mikä on ymmärrettävää.
Ehkä silloin kun ajat ovat epävarmat, on myös suurempi riski sille, että helpommin tulee jäätyä sellaiseen työhön, josta muuten lähtisi hakeutumaan muualle.
Onneksi meillä on kuitenkin aina mahdollisuus vaikuttaa omaan kokemukseemme omasta työstämme. Ainakin jollain tavalla. Onkin siis viisasta pohtia, miten omaa työtä voi tuunata, eli miten omaa nykyistä työtä voisi muokata itselle mielekkäämmäksi? Näin toimien voit itse vaikuttaa omaan kokemukseesi omasta työstäsi. Monesti (ainakin pieni) muutos on aivan mahdollista, ilman työpaikan vaihtamistakin.
Monissa työtehtävissä kun voi vaikuttaa ainakin jonkin verran työn sisältöön tai vähintäänkin siihen, miten työtä tekee. Joskus pieniä asioita muuttamalla, voidaan saada yllättävänkin suuria muutoksia.
Olisiko viisasta testata?
Ohessa linkki Työterveyslaitoksen sivuille, joista saat konkreettisia vinkkejä työn tuunaamiseen. Sivuilta löydät myös ilmaisen ”Työn tuunaajan inspiraatiokirjan”.
Suosittelen tutustumaan – lue lisää tästä linkistä.
Iloista syksyä toivottaen,
Pilvi – InCoaching
