InCoaching juhlii 1-vuotissynttäreitään!

InCoaching juhlii tällä viikolla 1-vuotissynttäreitään. On hyvä hetki miettiä hieman mennyttä ja tulevaa.

Paljon on vuoteen mahtunut, mm. satoja valmennuksia niin yrityksille kuin yksityisille henkilöillekin. Joukkoon on mahtunut myös koulutuksia ja kiinnostavia uusia yhteistyökuviota. Näistä uusin on yhteistyö Monsterin kanssa.

Kiitän lämmöllä kaikkia ihania ihmisiä ympärilläni, joiden kanssa yhdessä tekeminen on nyt vain niin antoisaa ja mukavaa! Yhdessä tekemisessä nyt vain sattuu olemaan voimaa!

Lämmin kiitos myös ihanille valmennettavilleni, joiden antama palaute saa aina hyvälle mielelle ja muistuttaa siitä, miksi tätä työtä teen. –Luonnollisesti on syytä kiittää myös niitä yrityksiä, jotka ovat valinneet InCoachingin kumppaniksi valmennusasioissaan.  Asiat ovat menneet mukavasti eteenpäin ja usein yksi uusi asia on avannut muutaman muunkin mahdollisuuden.

Tulevasta keväästä on tulossa vauhdikas. Muun muassa maaliskuussa olen puhujana Monster-klubilla aiheesta ”Oman osaamisen ja vahvuuksien tunnistaminen” sekä Naistenpäivänä eräässä tilaisuudessa olen puhujana aiheesta ”Naiset ja urakehitys”. Kevään uudet projektit liittyvät muun muassa yritysten sisäiseen uravalmennukseen ja muutokseen, yhdessä verkoston kanssa. Muutosvalmennusten osalta palveluvalikoimaan on tulossa jotain perinteisestä poikkeavaa ja käytännönläheistä, paikkana jokin ihan muu kuin toimisto.

Jääkää kuulolle!

Nyt on aika avata skumppapullo ja sanoa kiitollisuudella Kippis! Skål! Cheers! (Ja vielä Ganbei! –Muistona Kiinassa asutulle ajalle.)

Pilvi (Lead Coach/Founder)Aforismikuva Incoahing_1_vuotta

Piditkö tästä artikkelista? Kerro siitä muillekin!

Etsitkö uutta työtä, mutta ponnistelusi ei tunnu tuottavan tulosta?

Viisi askelta työnhaussa menestymiseen -verkkokurssi antaa sinulle kaikki eväät nykypäivän työnhaussa menestymiseen.

Scroll to Top