Career Coaching valmennettavien tarinat – arjen suola ja sokeri

Vuoden alussa minulla on ollut tapanani kerätä yhteen viime vuoden Career Coaching valmennettavieni kuulumisia. Tätä tehdessäni ilokseni huomasin, että viime vuonna työnhaussa olleista uravalmennettavistani noin 80 % on löytänyt uuden työn. Oli joukossa joku opiskelemaankin lähtenyt tai muuten vaan työn ilon uudelleen löytänyt. Ihan mahtavaa!Tuparit6

Tämä oli kiva huomata, koska työmarkkina ei kyllä ollut helpoin mahdollinen viime vuonna. Tänä vuonna tilanne parantunee, ainakin mitä uusimpia tutkimuksia on uskominen.

Tässä muutamia valmennettavieni uratarinoita. Näissä on taas monta a) onnistumisvinkkiä ja b) piilotyönhakuvinkkiä.

Näitä tarinoita on kyllä aina kiva lukea!

”Minä lisään itseni työllistyneiden listaan. Kuten viimeksi juteltiin, minuun otti yhteyttä headhunter, jonka kanssa puolisen vuotta sitten juttelimme yhdestä toisesta paikasta. No tapaaminen meni hyvin ja hän esitteli minut eteenpäin uudelle työnantajalle. Tapasimme toimitusjohtajan kanssa kerran. Meitä oli kaksi hakijaa ja minut sitten valitsivat. Huippu juttu!.”

 ”Töissä on nyt oltu 1 kk melkein vuoden työttömyyden jälkeen. Piilotyöpaikan sain vanhan hakemukseni perusteella, yes.”

 ” Olin haastattelussa yhteen kiinnostavaan paikkaan. Harmikseni eivät valinneet minua. Haastattelija sanoi, että heille on muutaman kuukauden päästä aukeamassa paikkoja naapuritiimiin. Yllätys oli kuitenkin melkoinen kun soittivat ja sanoivat, että nyt mulle olisi paikka siellä. Uudessa työssä nyt siis. Viihdyn.”

 ”Paikka löytyi yllättävästi(kin) ihan perinteisen avoimen haun kautta, siten että aloitus oli viikko haastattelusta.”

 ”Valmennuksesta oli hyötyä. Sain vahvistusta siihen, että minun on pidettävä kiinni omista kiinnostuksenalueista koskien urakehitystäni – sekä ennen kaikkea omista arvoistani. Tämä oli tärkeää, koska jouduin omassa työssäni työuupumuskierteeseen. Pitkän harkinnan jälkeen sanouduin irti vakituisesta työstäni. Nyt opiskelen psykoterapeutiksi.”

 ”Valmennuksista sain vahvistusta elämäntilanteeseen, jossa mietin seuraavaa askelta uralleni. Koin saavani rohkaisua sen suhteen, että elämässä on ok kokeilla erilaisia asioita ja jos jokin ei toimi, voi kurssia korjata. Olen nyt saanut todella mielekkäältä vaikuttavan työpaikan ja työnhaku on tällä erää ohi.”

 ”Näin paikan LinkedIn:ssä ja kontaktoin heidät. Eivät olleet halunneet laittaa paikkaa kunnolla julkiseen hakuun, kun pelkäsivät hakemustulvaa. Haastatteluja pari kierrosta ja täällä uudessa ollaanJ  Kiinnostava uusi työnkuva, kivat kollegat ja hyvän oloinen organisaatiokulttuuri.”

 ”Määräaikaisuuteni piti loppua mutta minulle löytyi tehtävä toiselta osastolta. Työnkuva pysyi aika samana. Olen viihtynyt tässä organisaatiossa, joten olen tosi tyytyväinen näin.”

 ”Pitkästä aikaa minulla on taas omassa työssäni sellainen olo, että tämähän on kivaa ja haasteellista. Organisaatiossa tapahtui suotuisia muutoksia, niin tämä on taas mahdollista.”

On ilo tehdä näitä Career Coaching valmennuksia. Teen tätä työtäni aidolla motivaatiolla ja halulla auttaa, siksi nämä onnistumistarinatkin tuntuvat niin hyviltä.

-Pilvi

 

Piditkö tästä artikkelista? Kerro siitä muillekin!

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest

Kommentoi tätä artikkelia Facebookissa

Etsitkö uutta työtä, mutta ponnistelusi ei tunnu tuottavan tulosta?

Viisi askelta työnhaussa menestymiseen -verkkokurssi antaa sinulle kaikki eväät nykypäivän työnhaussa menestymiseen.

Vieritä ylös